Olin Spedellä kouluvalmennukessa perjantaina. En muista kaikkea mitä tehtiin siellä kouluvalmennuksessa, mutta kerron jotain mitä muistan. Ei tule todennäköisesti siinä järjestyksessä miten mentiin siellä valmennuksessa. Mentiin alkukäynnit ja sitten alettiin ravaamaan koko maneesia pitkin kevyessäravissa. Sen jälkeen me kai mentiin harjoitusravissa ympyröitä yms. Mun mielestä tehtiin jotain vielä siinä välissä mutta sitten laukattiin koko maneesia pitkin suhteellisen kauan. Sitten annettiin löysät ohjat ja vaihdettiin suunta. Toisessa suunnassa tehtiin niin että meille oli laitettu tötsät kymmenen metrin voltille niin että niiden välistä piti mennä. Mentiin se eka kerta käynnissä ja loput kerrat ravissa. Kun mentiin se ekan kerran niin Spede pelkäs vähän sitä vikaa tötsä väliä, mutta muuten se meni tosi kiltisti sen tehtävän. Sen jälkeen alettiin kai laukkaamaan siihenkin suntaan ja laukat meni molempiin suuntiin aika hyvin. Sitten ravattiin vähän aikaa ja annettiin löysät ohjat. Vaihdettiin löysillä ohjilla suunta. Vähän ajan päästä otettiin taas ohjat käteen ja alettiin menemään toiseenkin suuntaan sitä kymmenen metrin volttia minkä kohdalla oli tötsiä ja niiden välistä piti mennä. Mentiin se taas eka käynnissä ja sitten vasta ravissa. Sitten ravattiin vielä hetki kevyttäravia ja sitten annettiin löysät ohjat. Spede oli koko valmennuksen ajan suhteellisen laiska mutta muuten se kyllä tosi hyvä. Toivottavasti ymmärsitte edes jotain mun höpinöistä. Yritän nyt taas tehdä vähän enemmän postauksia tänne.:)