torstai, 30. maaliskuu 2017

Joitakin ostoksia

Aattelin tässä postauksessa kertoa jutuista, jotka kyllä ostin jo pari viikkoa sitten, mutta en ole muistanut niistä vielä kertoa. 

Ostos 1: Ostin mun häkkikaappiin kaksi 10 litran kokoista laatikkoa. Ne on siis violetit kannelliset laatikot. Laitoin niihin siis mashia ja kivennäistä. Ennen mulla oli vaan sellaset pienet purkit Speden masheille ja kivennäisille, mutta nyt kun oli kerrankin tilaisuus ostaa tollaset isot laatikot, niin minähän sitten ostin.

Ostos 2: Nää jutut ostin kyllä hieman myöhemmin kuin nuo laatikot, koska en löytänyt näitä sieltä kyseisestä paikasta mistä ostin nuo laatikot. Mutta siis ostin noihin laatikoihin liittyen kaksi 1 desilitran mittaa. Ostin niitä kaks, koska se toinen meni siihen toiseen laatikkoon ja toinen toiseen laatikkoon.

Muita juttuja: Näitä juttuja en kyllä ostanut, vaan tehtiin ne mun kaverin kanssa. Eli siis tehtin kaks sellasta: "Speden ruoat" -lappua. Laitettiin ne niihin violettien laatikoiden kansiin, niin sitten tietää aina, että mitä niihin Speden ruokiin tulikaan. Sitten tehtiin myös Speden karsinan eteen uus Speden tieto lappu. 

Tässä oli nyt kaikki jutut mitä ostin / tein. 

Loppuun tulee vielä yks kuva eiliseltä, kun talutettiin Spedeä maastolenkki, päästettiin irti maneesiin, hyppyytettiin vähän ja taluteltiin kentällä. Kuva on otettu kentältä. :)Screenshot_2017-03-30-16-31-24.jpg

tiistai, 28. maaliskuu 2017

Kuulumisia

Niin kun viime postauksessa lupasin, niin tässä postauksessa kerron mun ja Speden kuulumisista. Laitan nää tälläsiin "kategorioihin", niin sitten tietää että miten menee. 

Esteet: Esteillä meillä menee ihan hyvin ja ollaan päästy hyppäämään joku noin 65 cm. Spede on kyllä tosin viime aikoina ollu pikkasen tuijotteleva esteitä kohtaan, mutta ollaan kuitenkin jotenkin päästy niistä yli.

Puomit / kavaletit: No, puomeja Spede menee niin kun normaalistikin eli hyvin. Ja kaveletteja se menee silleen tuijotellen niin kun aina.

Koulu: Koulussakin menee ihan hyvin, mutta Spede on vaan jostain syystä ollut vähän hidas. Mutta joka tapauksessa Spede on liikkunu tosi kivasti aina joka kerralla hyvin peräänannossa.

Maasto / pelto: Maastossa ollaan käyty nyt jonkin verran, mutta tosin vaan talutellen. Spede on ollu aina reippaalla tuulella. Pellolla ei olla oikeestaan nyt oltu, mutta siellä se menee aina lujaa. 

Maastakäsittely: Maastakäsittelyssä Spede on ollu ilonen niin kun aina, mutta esimerkiksi juoksutuksessa Spede on aika hidas. Joka tapauksessa Spede on ollu kiva maastakäsittelyssä.

Muut: Spede raspattiin eilen ja se oli aika tuhma, mutta ei kuitenkaan rauhoitettu, koska edellinen omistaja sanoi, että onnistuu ilmankin. Kengittäjäkin taas kohta pyydetään, koska Spedelle pitäis vaihtaa pikku hiljaa kesäkengät ja vuolla. Mutta kokonaisuudessaan Spedelle ja mulle kuuluu hyvää! 

Loppuun vielä laitan pari kuvaa jotka otin muutama päivä sitten Spedestä. :)

IMG_20170323_182144.jpgIMG_20170323_182050.jpgIMG_20170323_182106.jpg

tiistai, 21. maaliskuu 2017

Kouluratsastusta

Mentiin tänään taas mun kaverin kanssa Spedellä sileetä. Spede.jpg

Mun kaveri ratsasti tänäänkin ensin. No, ensin se tietenkin alotti normi alkukäynneillä ja sen jälkeen se siirty ympyrälle. Tehtävä siinä ympyrällä oli se, että noitten puomien välissä tehtiin pysähdys ja toi toinen puolisko tosta ympyrästä ravattiin kevyttäravia. Spede oli alkuun vähän hidas ja sisäpohjetta vasten, mutta loppua kohti parani koko ajan. Sen jälkeen se sitten alko tekemään niin, että se meni isoa kahdeksikkoa noitten puomien välistä vaihtamalla suunnan ja se käytti koko maneesin tilaa kun se teki tota kahdeksikkoa (sitten se teki myös aina tolla kahdeksikolla käyntisiirtymisen noiden puomien väliin). Spede oli noissa siirtymisissäkin taas vähän hidas, mut sitten se alko tulemaan reippaammaks. Noi tehtiin molempiin suuntiin. Sitten alkoi taas laukat. Tehtiin samanlaisia laukkajuttuja mitä eilen,mutta menemällä tällä kertaa vaan noitten puomien välistä ympyrällä. Noikin tehtiin tietty molempiin suuntiin. Sen jälkeen se otti vaan pikkusen kevyttäravia ja lopetti. Sitten kun mä ratsastin niin menin ensin vähän ravia ja laukkaa tolla ympyrällä molempiin suuntiin ja sen jälkeen laukkasin sitä kahdeksikkoa kanssa vähän aikaa. Loppuravit menin toisessa päässä (en siis tuolla päässä missä noi puomit on), koska  sinne maneesiin tultiin juoksuttamaan ja siellä toisessa päässä oli vähän isompi tila, niin sinne piti sitten päästä juoksuttamaan.  

PS. Seuraava postaus on vähän erilaisempi, koska aattelin kertoa vähän mun ja Speden kuulumisista. Ja jos haluaa kysyä jotain muhun ja Spedeen liittyviä kysymyksiä, niin niitä kannattaa laittaa tämän postauksen kommentteihin, niin vastailen niihin sitten jossain postauksessa! :):):)

Tähän loppuun tulee yks kuva Spedestä jonka otin ehkä 2 viikkoa sitten, mutta en ole muistanut laittaa sitä vielä tänne. :)

IMG_20170310_151725.jpg 

<3

maanantai, 20. maaliskuu 2017

Tämän päivän ratsastus

Tässä postauksessa kerron, että mitä tehtiin kun ratsastettiin tänään mun kaverin kanssa Spedellä.

Ratsastusta.jpg

Toi kuva on varmaan tosi hämäävä, mutta ainakin toivottavasti ymmärrätte siitä jotain edes sillon kun kerron mitä tehtiin. Mun kaveri ratsasti siis ensin. Mentiin koko ratsastus ympyrällä. Se alotti sillä, että se teki pysähdyksen ton punaisen pisteen kohdalle, sitten se siirty raviin violetin pisteen kohdalla, takaisin käyntiin sinisen pisteen kohdalla, käyntiä, raviin sinisen pisteen kohdalla, takaisin käyntiin violetin pisteen kohdalla ja sitten tehtävä alkaa alusta. Sen jälkeen se meni tota ympyrää kevyessä ravissa ja aina kun mä sanon että: Käyntiin, niin sitten se siirty käyntiin ja laski viiteen ja sitten se siirty takaisin raviin. Sen jälkeen se meni tota TOSI huonosti piirrettyä "kahdeksikkoa" niin, että tuolta violetilta pisteeltä se ravas tolle linjalle, siirty käyntiin ton pinkin pisteen kohdalla, käveli seuraavalle violetille pisteelle ja alusta. Noi tehtiin molempiin suuntiin. Sitten alkoi laukat. Ensin tehtiin nostoja niin, että laukattiin vaan pari askelta, sen jälkeen puol kierrosta, kierros ja lopuks kaks kierrosta. Noikin tehtiin molempiin suuntiin. Se mun kaveri ei ravannu loppuraveja ollenkaan, koska mä menin sitten niin, että ensin vähän ravasin, sitten laukkasin, vaihdoin suunnan, tein samat jutut toiseen suuntaan ja menin loppuun tota "kahdeksikkoa" ravissa vähän aikaa. Lopuks mä vaan ratsastin talliin. 

Anteeksi, koska selitykseni oli TODELLA huono tähän ratsastus juttuun. Postauksiakaan ei ole tullut, koska on ollut vähän ongelmia netin kanssa tällä koneella jolla kirjoitan nää kaikki postaukset. 

Mutta loppuun pari kuvaa, jotka otin eilen. :)IMG_20170319_191101.jpgIMG_20170319_161540.jpgIMG_20170319_161533.jpg

Tää kuva on siitä ihana, koska Spede näyttää siltä, että se ottais aurinkoa. <3

perjantai, 17. maaliskuu 2017

Spedellä puomeja ja koulua

Nyt kerran keskiviikon ja eilisen (torstain) ratsastuksista Spedellä.

Keskiviikkona menin Spedellä puomeja. Nyt tulee taas kuva radasta niin sitten tiedätte, että missä mennään.

Alotin heti alkukäyntien jälkeen menemään ihan vähän aikaa ravia ja laukkaa. Sitten aloin menemään tota oranssia puomia ravissa ja laukassa. Sen jälkeen aloin menemään tota punasta puomia "soikiolla" ravissa ja laukassa. Noi kun olin tehny, niin menin pari kertaa ton linjan. Toi viimenen joka on pikkasen kauempana noista muista puomeista tossa linjalla oli korotettu puomi. Menin sen ensin pari kertaa ravissa niin, että jatkoin sen korotetun puomin jälkeen laukkaa. Sitten menin koko homman laukassa. Mä menin noi kaikki molempiin suuntiin. Tän jälkeen menin yhen radan kaks kertaa, joka meni näin: Punanen puomi vasemmalta, ympyrällä oranssi puomi myös vasemmalta, sitten suunnan vaihto niin, että mennään ton linjan ja puomin välistä ja sitten punanen puomi oikealta, laukataan pitkäsivu ja mennään oikealle ympyrällä toi puomi, siltä sitten tolle linjalle, suunnan vaihto taas niin, että mennään taas ton linjan ja puomin välistä ja sitten mennään toi linja uudestaan. Mä en mennyt ollenkaan loppuraveja, koska mun kaveri meni loppuravit Spedellä ympyräällä ja suoralla uralla.

Ainon%20ponijuttuja.jpg

Ainon%20tallijuttuja.jpg

Tossa ylhäällä on kuva sitten eilisestä ratsastuksesta. Eli siis tein tollasen puomi hökkelin, koska halusin, että Spede menee varmasti pyöreetä ympyrää. Sitten laitoin tollaset tötsät, että mentäis Speden kanssa sitten pikkasen uran sisäpuolella vähän aikaa ja sitten me väistettiin uralle käynnissä. Mutta tein ton ratsastuksen aikana siirtymisiä, väistöjä ja ympyröitä. Spede oli muuten tosi hyvä, mutta se kyttäs toiseen suuntaan laukassa tossa ympyrällä jotain tosi paljon niin, ettei se edes melkein suostunu liikkumaan. Screenshot_2017-03-17-16-53-57.jpgScreenshot_2017-03-17-16-54-17.jpg

<3